Arviot/Critics

Värivirtuoosi Osmo Palmu

Kare Eskola | 1.9.2011 Yle uudet levyt

Osmo Palmun uusi levy Recital Español sisältää melko perinteisen, kitaran kulta-ajalla hekumoivan kattauksen Turinaa, Torrobaa, Tarregaa ja de Fallaa, sekä renessanssimausteena de Milánin luuttusävellyksiä. Kattaus on ehkä perinteinen, mutta sen säihke ainutlaatuinen.

Vuosien mittaan olen lukemattomissa arvioissa ylistänyt suomalaisten kitaristien taitotasoa. Osmo Palmu erottuu joukosta vielä tavallistakin huolitellumpana sointivärien käyttäjänä. Oikeastaan huoliteltu väärä sana, koska Palmun sointiosaamisessa on kyse virtuositeetista ja ilottelusta. Hän saa Espanjan värit hehkumaan, mutta aurinko ei ole armoton vaan skandinaavisen sävykäs.

Avausteos Turinan Fandanguillo vuoroin hehkuu ja kimmeltää, vuoroin tummenee kuin Välimeren yö. Sama intensiivinen värileikki jatkuu läpi koko levyn, eikä koskaan itsetarkoituksellisesti vaan musiikkia palvellen. Teokset eivät jää yleisespanjalaiseksi chorizo-makkaraksi vaan erottuvat toisistaan. Myös kitaramusiikille ominainen juonikas monikerroksisuus hahmottuu, koska Palmulla on taitoa ja halua erottaa kerrokset toisistaan soinnillisesti.

Ohjelmiston renessanssiharhapolku de Milánin luuttukappaleisiin näyttää paperilla oudolta mutta kuulostaa käytännössä luontevalta. Palmu pitää intensiteetin yllä muttei romanttisin soinnein tukahduta luuttuminiatyyrejä, vaan antaa niiden hengittää.

Äänityksen on tehnyt Palmun monitaitoinen kitaristikollega Pekka Vesanen, jonka näkemys kitaran soinnista asettuu hyvin lähelle omaa ideaaliani. Musiikki ei tunge korvanjuureen eikä jää kylmäksi, vaan elää tilassa lämpimästi. Stereokuva jää kylläkin hämäräksi.

"Recital Español", säv. Joaquin Turina, Manuel de Falla, Federico Moreno Torroba, Luis de Milán ja Francisco Tárrega. - Osmo Palmu, kitara.
(Alba, ABCD 321)

(…) guitarist Osmo Palmu (…) is plainly yet another of the top-rate guitarists that Finland seems to be producing these days. Technically, his playing is nimble and clean; more importantly, he is musically alert, and plainly has something to say about the music he is performing- I´d not heard Falla´s Tombeau de Debussy capture the spirit of  Debussy quite so clearly.

-Finnish Music Quarterly

CD Recital Español on Fanfare magazin:

(….)Moreover, the selections on this disc are well chosen and beautifully programmed. Palmu holds your attention from start to finish, which is certainly not easy in a completely solo guitar recital. The tendency for such discs, nowadays, is what I refer to as Yuppie Bistro Background Music, and although it might be possible to present this disc that way if the volume were turned down low enough, listening at regular concert volume reveals far too many moments that grab your attention. One thing is clear: Joaquin Turina really knew how to write for the guitar, and wasn’t afraid to throw in a few raps on the instrument for rhythmic and dramatic emphasis. Although the music is resolutely tonal, there are numerous instances of interesting excursions from the tonality and even more moments in which the instrument creates its own obbligato accompaniment, presenting a real challenge for the performer. (Of course, some of the most challenging moments emerge in the more recent compositions, but that is perhaps to be expected.) 

Particularly fascinating are Falla’s sole guitar piece, an homage to the composer who inspired him, Claude Debussy; Moreno-Torroba’s spellbinding Notturno, with its varied and quite subtle rhythmic and harmonic changes; and Turina’s Sevillana. Palmu’s flawless technique allows him to play the most difficult passages with ease, and his innate sense of drama and of the work’s structure allows him to present all of these works in their best light. The early 20th-century composers were clearly working from an aesthetic of combining their native folk music with borrowed or original themes, trying to construct a music that had elements of both popular and classical styles. Listening, for instance, to Turina’s Sevillana, I am enthralled by Palmu’s playing, with its sharply etched rhythms. 

I am also fascinated and enchanted by Palmu’s performances of the very early fantasies and pavanes of Luis de Milán (c. 1500–61). These were written for the vihuela, which was an instrument halfway between the early and modern guitar. Palmu plays these pieces with great charm and elegance, yet again he employs a wide but subtle range of dynamics that impart a nice range of color to the music. The Tárrega pieces sound like quintessential Segovia material, and Palmu does not miss a chance to play them with great elegance and color. 

There are, of course, alternate versions available of many of these works: the Morreno-Torroba Nocturno in recordings by John Williams and Segovia; Turina’s Fandanguillo played by Williams, Pepe Romero and Manuel Barrueco; and alternate versions of some of the Milán pieces. But this is an absolutely lovely CD and I mean that in the best sense of the word. Palmu’s playing style reminds me of Julian Bream, and from me there can be no higher praise. 


CD Recital Español (alba-records):

Osmo Palmun klassinen kitaralevy julkaistiin tällä viikolla Tampere Guitar Festival-tapahtumassa. Palmu taituroi kitarallaan kolme musiikillista kokonaisuutta viideltä edesmenneeltä espanjalaiselta säveltäjältä, joista varhaisemmat sävellykset ovat 1500-luvulta. Nämä sävellykset ovat sävelletty vihuelalle, kitaran esi-isälle. Kitara löysi oman nykyisen muotonsa 1700-luvun lopulla. Muut levyllä kuultavat teokset ovat 1800-1900-luvulta. Sävellykset ovat välillä hitaan tanssahtelevia niiauksineen. Harmoniset ja dramaattiset sointukäänteet sekä pysähtyneet kielenliikkeet ovat hyvin aistittavissa.

Kauniiden soljuvien melodioiden kaipaus ja hartaus välittyy Palmun sormista puhuttelevana. Levy soi pehmeästi vailla joskus kitaramusiikissa kuultavaa terävyyttä tai vereslihalla soivia tukahtuneita säveliä. Palmun ote on runollinen ja mietiskelevä, menettämättä kuitenkaan voimakkuuttaan. Tulkinnoissa feminiinisyys ja maskuliinisuus ovat tasapainossa. Soitin väreilee ja resonoi hyvin soittajan sormenliikkeitä sekä kädentaitoa. Kokonaisuus on ilmava, espanjalaiset rytmit pehmeine ja vaativine kopautuksineen etenevät sulavasti. Levy vie klassisen kitaramusiikin lämpöiseen otteeseen.

Kirsi Taivainen, Keskisuomalainen 19.6.2011


CD Recital Español (alba-records):

Osmu Palmu spielt eine Sammlung altbekannter spanischer Stücke der ersten Hälfte des 20. Jahrhunderts … sehen wir von den Piecen von Luis Milan ab, die knapp fünfhundert Jahre älter sind, allerdings in genau der Zeit von Tárrega und de Falla wiederentdeckt worden sind, und somit wieder in das Repertoire passen. Es ist das Repertoire von Andrés Segovia und seiner Epigonen, das Repertoire, das so lange das beherrschende war. Und über ihn, Segovia, kann man sagen, was man will: Er hat die Gitarre wieder auf internationale Bühnen gebracht; er hat viele Komponisten dafür begeistert, für das Instrument zu schreiben und ohne ihn hätte die Gitarre heute als klassisches Musikinstrument nicht das Ansehen, das sie heute hat. Ich konzediere, dass er Stücke verhindert hat, weil sie ihm zu neutönig waren; dass er seine Anstrengungen nicht für die Musik oder die Gitarre auf sich genommen hat, sondern zur Mehrung seines eigenen Ruhm; und ich gebe auch zu, dass ich seinerzeit eher seinem sirenenhaft betörenden Ton auf den Leim gegangen bin, als seinen stringenten und für alle Zeiten gültigen Interpretationen … die er freilich nie abgeliefert hat.

Und Osmo Palmu hat nicht den Fehler gemacht, für das Segovia-Repertoire, das er spielt, ihn, den Gitarristen des 20. Jahrhunderts, als interpretatorisches Vorbild zu nehmen. Er äfft Segovias agogische Eigenheiten nicht nach, wie so viele andere und er trachtet auch nicht mit allen Mitteln danach, den Segovia-Ton zu erreichen. Obwohl … wenn ich Federico Moreno Torrobas „Nocturno“ höre, meine ich gelegentlich, Don Andrés zu erkennen, allerdings nur dessen guten Eigenschaften. Den wunderbar runden, sonoren Gitarrenklang und dessen ungeheure Variabilität, die Segovia als Erster ausgespielt hat. Viele Entwicklungen hatten diesen dazu in die Lage versetzt: eine neue Gitarre, eine neue Spieltechnik (mit Fingernägeln) und später neues Saitenmaterial.

Osmu Palmu präsentiert das vor allem in dieser Konzentration leicht angestaubte musikalische Material frisch und überzeugend. Sogar die Tárrega-Stücke (drei Preludios, „Capricho árabe“ und „Estudio Brillante de Alard“) wirken jugendlicher, als man sie in Erinnerung hat. Palmu führt ihre Virtuosität vor, macht aber keine Schaustücke aus ihnen. Und er genießt auch ihre Süßigkeit, stempelt Tárrega dabei allerdings nicht zum Kitsch, was leicht möglich ist.

-Gitarre und Laute 9/2011



CD Recital Español (alba-records):

Osmo Palmu on sommitellut tarkasti levynsä kappaleiden paikat ja kokonaiskeston. Noin 50 minuutin mittainen levy on muodoltaan kuin konsertti.

Kuuntelukokemus on nautinnollinen, soitto mielyttävän luistavaa ja hiottua. Vibratoa Palmu tosin käyttää välillä aika ronskilla kädellä. Espanjalaisesta musiikista koostuvan levyn yleisilme on hienostunut ja sisäänpäinääntynyt. Yksi merkittävä pokikkeus on Joaquin Turinan värikäs, virtuosinen ja flamencosävyinen Sevillana-fantasia, jonka Palmu tulkitsee rohkean lennokkaasti.

Levyn paras "tarina" on Francisco Tárregan Capricho arabe, jonka maukkaista soinneista ja rehevästä melodiasta Palmu ottaa mukavasti ilot irti. Luis de Milanin vuosisatoja vanhoissa kappaleissa taas ihastuttaa soiton pelkistetty tyylikkyys. Vihdin kirkossa tehdyt äänitykset tuovat kitaran miellyttävän lähelle. Sointi on kirkas olematta kylmä.

Harri Hautala, Aamulehti 15.6.2011

 

Espanjalaisen kitaran runoutta

"Espanjalaisen kitaramusiikin kolmelle vuosisadalle keskittyvä ohjelma soi Osmo Palmun taitavissa sormissa tunnelmallisesti. [...] Palmun rubato on hidastavaa laatua: varastamaansa aikaa hän ei anna aina takaisin, vaikka osoittaakin sähäköillä pyrähdyksillä notkeutensa ja tekniikkansa vaivattomuuden. Pehmeissä ja puhuvissa sointiväreissä on herkkää runoutta."

Jukka Isopuro / Helsingin Sanomat


CD Recital Español

Kitara kuin orkesteri

Osmo Palmu tunnetaan kamarimuusikkona, nykymusiikin spesialistina ja luontokuvaaja Hannu Hautalan luottomuusikkona televisiosta. Soololevylleen hän on valinnut espanjalaisen ohjelman, mutta kokemus kuuluu soiton ainutlaatuisena värikyytenä.

Jo avausraidasta tulee selväksi, että Palmu on ehdoton virtuoosi kitaran laajan sointipaletin käytössä. Turinan Fandanguillossa yö kiiltää samettisena ja aurinko hehkuu. Sointikerroksen erottuvat poikkeuksellisen hyvin. Myös de Fallan , Tárregan ja Torroban tutut espanjalaiskappaleet kuulee kuin ensi kertaa. Kun sointivärien käytön vie oikeaoppisesti äärimmäisyyksiin, kitara näytäytyy aidon romanttisena soittimena eikä espanjalaisena erikoisuutena. Salonkiestetiikka on toki hallussa, mutta lisäksi Palmu uskaltaa antaa espanjalaisklassikoille painoa, Tárregan Capricho árabessa jopa paatosta.

Levyn kontekstissa Luis de Milanin luuttusävellykset hieman yllättävät, mutta Palmu malttaa toteuttaa ne hyvällä maulla ilman romanttista kuorrutusta, avoimella ja pelkistetyllä soinnilla. Palmun nokkela siirtymä Millánin Pavanasta Tárregan Preludioon viimeistelee vaikutelman hiotusta levykokonaisuudesta.

Kare Eskola, Rondo 8/2011

 

Copyright © Osmo Palmu